keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Sohvan uudet vaatteet

Vanha puusohva alkoi olla jo hieman kulahtanut ja kova, jotain piti siis keksiä. Petarilla ja huovalla saatiin sohvalle uudet vaatteet!

ennen...

tarvikkeet

ja valmis!

Sohvasta tuli paljon pehmoisempi ja kutsuvampi. Nyt on kiva köllötellä sarjoja katsoen :)

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Telliskivi kirbuturg

Pitkästä aikaa kävin perinteisellä kirpparilla, jossa jutellaan ja tingataan myyjien kanssa. Tallinnasta Koplin kaupunginosasta löytyy Telliskivi Kirbuturg eli Telliskiven kirpputori (huom: kotisivu vironkielinen). Kirpputori on vain lauantaisin klo 10-15, kesäisin ulkona ja talvisin sisätiloissa. Keskustasta pääsee näppärästi ratikalla nro 1 ja 2 Telliskiven pysäkille, josta kävelee muutaman sata metriä siihen kirpputorille.

Mitä sieltä kirpputorilta sitten tarttui matkaan?

Ensimmäisen kerran kävin viikko sitten eli 29.3. ja silloin mukaan tarttui vaatetta ja kengät.


Onlyn hupullinen lyhyt kevyttoppatakki (koko M) ei ollut hinnalla pilattu, maksoi vain 0,50 euroa. Hyväkuntoinen, taskut ehjät eikä ole haalistunutkaan. Just passeli vaihteleville alkukevään keleille!

Heijastin on ostettu ihan kaupasta, monta vuotta sitten.
Vero Modan korkeakauluksinen takki vyöllä, tämäkin oli kokoa M ja hinnaltaan 0,50 euroa. Tästä puuttuu yksi nappi kauluksesta, ei varanappia mukana, mutta äkkiähän moisen nappikaupasta hakee ja ompelee. Muuten oikein hyväkuntoinen. Vielä turhan ohut, mutta tulee varmasti käyttöön jahka aamut lämpenee. Tällä ei ihan pakkasaamuina pärjää.

Mustat solkinilkkurit kokoa 37 olivat hinnaltaan 2 euroa. Kaipaisivat pientä korjausta suutarilla. Hyvät jalassa, näillä kävelee helposti pidemmänkin matkan tai seisoskelee baarivuoron. Keinonahkapinta ei ole kulunut vaan sottainen. Hyi minua, kun en ole kenkiä putsannut ennen kuvan ottoa!

Cubuksen musta paitamekko (koko 38) löytyi samalta myyjätä kuin takitkin. Hintaa mekolla oli kokonainen euro ja kunto on uutta vastaava. Kuvassa olevat koirankarvat ovat omaa tuotantoa eli Mufista. Mekko on materiaaliltaan 100% puuvillaa. Taskuja löytyy, se on hyvä.

Motivin tummansiniset puuvillahousut ovat kokoa 40 ja tietenkin pitkällä lahkeella. Housut olivat hinnaltaan 2,80 ja oikein hyväkuntoiset. Lahkeet tarvitsee lyhentää, kun olen hieman lyhytjalkaisempi. Olen vaan pohtinut käännänkö itse vai vienkö ihan räätälille. Valintoja, valintoja...

Toisen kerran kävin Telliskiven kirpputorilla tänään. Tällä kertaa löytöjä oli hieman vähemmän, vain posliininen take away-kuppi. Kuppi oli käyttämätön, mukaan tuli jopa kuljetukseen pieni laatikko. Kehtasin maksaa kupista 2,50 vaikka onkin Montonin mainoskuppi.

Eräästä blogista löysin tiedon, että kupin on saanut kaupanpäälliseksi, kun osti Montonilta 69 eurolla vaatteita, kenkiä tai asusteita.



Suosittelen pyörähtämään Telliskivellä ehdottomasti. Kirpputorin lisäksi sieltä löytyy myös käytettyjen huonekalujen liike, antikvariaatti sekä pieni "ostoskeskus". Ei se varsinaisesti ostoskeskus taida olla, mutta en keksi parempaakaan sanaa kuvaamaan pienten puotien ryhmittymää.

perjantai 7. helmikuuta 2014

Kylmä, kylmempi, pakastin

angry birds-tarra bonuksena!
Ihan meinasin unohtaa postata mun pakastimesta! Tuosta pienestä kylmästä hurisevasta kaapista, joka säilyttää mun ruoat ja Mufin luut. Olen niin onnellinen tuosta vekottimesta, kun sinne saan "jemmaan" herkkuja.

Pakastin oli kaverille turha ja mulle tarpeen. Siinä on säilytystilaa kolme kokonaista hyllyä ja yksi puolikas. Siis riittävästi yhdelle pienelle naiselle ja isolle koiralle. Pakastin vaihtoi omistajaa 30 eurolla ja hinta sisälsi vielä kotiinkuljetuksen.

Nyt joka lauantai on toripäivä, siis herkkupäivä!

torstai 6. helmikuuta 2014

Siniset ja valkoinen

Tänään oli huono päivä töissä ja laukkuunkin oli valunut eväistä möhnää, joten suuntasin töiden jälkeen Humanalle katsomaan, josko löytäisin uuden käsilaukun. Jostain syystä nakkisoosin roiskeet tuolla laukun vuoressa rupesivat oikein kovasti ällöttämään.

No eihän sieltä mitään laukkua löytynyt, mutta päätin hyödyntää Humanan päivänhinnan (1,50 euroa valikoidut tuotteet) ja ostin kolme neuletakkia.


Ensimmäisenä silmiin osui tämä HenkkaMaukan sininen neule kokoa M, todellisuudessa lähempänä L. Liian iso siis, mutta tarkoituksella. Kylminä päivinä sitä kaipasi paksua lämmintä neuletakkia, johon on hyvä kääriytyä. Plussaa tuli taskuista.

Tämän huomasin, kun yritin löytää valkoisia neuletakkeja, aika saavutus kyllä. Oxmon neule on väriltään tuollainen sinisenvioletti (indigonsininen kenties) ja kooltaan M, vastaa vielä hyvin kokoaan.

Ja vihdoin minulla on valkoinen neuletakki! Omistan kyllä valkoiset "hihat" jo eli boleron, mutta ei se ole kuitenkaan sama. Onlyn neule on kokoa L, ehkä kuitenkin lähempänä M. Tämä kävi varmuudenvuoksi valkaisukylvyssä, vaikka en mitään pinttymisä tai varimuutoksia huomannutkaan, mutta nyt niitä ei pitäisi edes olla.

Humanaan kannattaa ehdottomasti mennä tutkimaan tarjouspäivillä, silloin tekee hyviä löytyjä. Muuten siellä on vaatteet aika lailla samoissa hinnoissa kuin kaupoissa, välillä tuntuu olevan jopa kalliimpiakin.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Pyykkärimuijan uusi ystävä

pyykkäri työssään
Jokaisen pyykkärimuijan kaveri on pyykkikone. Omani on vihdoin saatu asennettua keittiöön, liitokset testailtu ja eka koneellinenkin pyöritetty! Pyykkikone löytyi Gigant Mööbelistä käytettyjä kodinkoneita myyvästä putiikista. Hintaa oli kotiinkuljetuksen kanssa 150 e (kone 128 e + kuljetus 22 e, kone kannettiin hissittömän talon kolmanteen kerrokseen). En mitenkään hirveästi fanita päältä täytettäviä koneita, mutta sijoituspaikasta johtuen oli pakko. Pääasia on kuitenkin ettei tarvitse nyrkkipyykätä!

tiistai 12. marraskuuta 2013

possut


Mufin omassa blogissa oli puhetta kuinka syksyn tullen on untuvapeitoille kasvanut talviturkki.

Mufilla on tapana mönkiä sänkyyn nukkumaan työpäivien aikana "salaa", kun kukaan ei ole komentamassa pois. Tuli siis tarve päiväpeitolle. Tatarin Uuskasustuskeskuksesta löytyi tähän tarpeeseen ihana possukangas. Karkeasti arvioiden kankaan koko on noin 1,50 m x 2 m, hintaan 75 senttiä.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Pitkästä putkeksi

Varoitus! Kyseessä ei ole osto-, saanti-  tai myyntipostaus vaan tuunauspostaus.

Ostin viime talvena alennusmyynneistä pitkän paljettikaulahuivin. En vaan osaa moisia käyttää, joten kaappiinhan se jäi. Tänään sainkin idean tuunauksesta: tehdään pitkästä putki! Olen jo hetken miettinyt, että pitäisi hankkia paljettilankaa ja neuloa moinen. Pääsinkin paljon helpommalla :P

Lopputulos on erittäin mieluinen. Kuvassa huivi on kierretty kolmesti kaulan ympärille.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Ruotsalaista kippoa ja kuppia

kuva on otettu noin 16.55
Muuttolahjoitus kaverilta: Ikean astioita!

4 mukia, 4 kulhoa ja 5 matalaa lautasta. Kyseiset matalat lautaset ovat parhaat spagettiruokien syömiseen, sillä niissä on pikkuisen ylöspäin kääntyvät reunat. Ei pääse soosit eikä pastat karkuun. Kupit ovat ihan perinteiset Ikean kahvimukit, vetoisuudeltaan noin 3 desia. Kulhot toimivat nami,- pähkinä tai murokulhoina, soppalautasiksi ovat makuuni hieman hankalan kokoiset. Vetoisuutta en uskalla edes arvata.

kuva on otettu noin 17.15
Sain myös kaupantekijäisiksi neliön mallisen lokerovadi, vai miksi tuota nyt kutsuisikaan. Vadille on jo käyttöä suunnittella, onhan glögien nauttimisaika käsillä. Siihen saa nätisti "glögiroskat" eli mantelilastut ja rusinat esille. Ehkä vähän pipareita kans. Huomaa, että otin kuvan vähän myöhemmin, ulkona on jo pimeä.

Taustalla näkyy keittiön ikkunasta avautuva maisema: vilkkaasti liikennöity tie ja kerrostaloja. Pakko kehua, ettei juuri tuota liikenteen melua sisälle kuulu.

torstai 24. lokakuuta 2013

Syksyksi ja talven varalle

Viikonloppuna tein pikareissun Suomeen ja onnistuin pari takkia vaihtamaan. Kyllä, luitte oikein. Nyt olen siirtynyt vaihdantatalouteen. Facebookista olen löytänyt oman paikkakunnan, tässä tapauksessa Riihimäen Vaihtorinki-nimisen ryhmän, missä tavaraa ei myydäkään vaan annetaan tai vaihdetaan johonkin toiseen hyödykkeeseen.

Punainen takki tuli minulle syys/kevättakiksi. Lindexin takki koko 40, ihan uutta vastaava, vaihtui tällä kertaa kahvittelutuokioon naapurin emännän kanssa. Siis sain takin ja vielä kahviseuraakin. Näissä kaupoissa minä jäin kyllä voitolle!
(Toim. huom. takissa roikkuva heijastin on ostettu ihan kaupasta, muistaakseni Prismasta.)

pikkuveljen ottama kuva
Kamelinruskeaa takin ajattelin alunperin itselleni, olen jo hetken metsästänyt hupullista talvitakkia. Mutta kun väri ei istu, niin se ei istu. Eipä hätää, onneksi on äiti. Nimittäin äidille takin väri sopi täysin. Elloksen takki kokoa 38, tämäkin ihan uutta vastaava, vaihtui rasialliseen Fazerin konvehteja.

Ei huonot vaihdot!

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Paitahuumaa!

Jäi nyt se shortsi-postaus, mutta jäätkööt. Nyt on tarjolla tuoreempaa tavaraa!

Rakas ystäväni tyhjenteli vaatekaappiaan ja onneksi mulla on etuajo-oikeus pussien ja nyssäköiden koluamiseen ennen kuin vaatteet viedään kirppikselle tai UFF:n laatikkoon. Tälläkään kertaan pussukat eivt olleet pettymys vaan sieltä löytyi 5 ylävartalon verhoajaa eli paitaa tai tunikaa.

Ps. Älkää välittäkö kuvaustaustasta. Tähän hätään en keksinyt parempaa taustaa kuin vessanovi.

Puolihihainen tunika yhdellä taskulla ja epäsymmetrisellä helmalla. Näyttää kivalta kun laittaa vyön vielä vyötärölle.

Lyhythihainen tunika, tarpeeksi pitkä, jotta voi käyttää myös mekkona ilman että pikkupöksyt vilkkuu kaikelle kansalle. Taskut löytyy tästäkin.

T-paita "maalitarha-kuvioinnilla". Ei taskuja eikä vinoa helmaa.

Vinohelmainen kiffapaita. Mulla ei taida vaatekaapista muita kissapaitoja ollakaan (ei ees Hello Kitty!), joten tää oli ihan kiva lisäys.

Puolihihainen paita, joka on huomattavasti paremman näköinen päällä kuin tässä kuvassa (kauhea miltä säkiltä näyttääkin!). Säkkimäisyys kuvassa tosin taitaa johtua siitä, että hartioiden kohdalta paita on leveämpi kuin helmasta.



torstai 29. elokuuta 2013

Blogi naftaliinista

Ylen uutissivuilta löytyi tänä aamuna juttu kirpputoribloggaamisesta (Kirpputoribloggaajan löydöt syntyvät sitkeällä etsimisellä)ja herätti minutkin takas blogin pariin! Hävettää ihan näin pitkä tauko, mutta... Säästän teidät kyllä selityksiltä ja päätän tässä ja nyt aktivoitua tämänkin suhteen.

Vuoden aikana on kyllä pieni muutos tapahtunut. Enää ei tutkailla Kanta-Hämeen alueen kirpputoritarjontaa niin intensiivisesti, sillä vuoden vaihteessa muutin koirankuonolaisen kanssa Itämeren toiselle puolen eli Tallinnaan.

Joten. Seuraava postaus käsitteleekin kesällä Humanasta tehtyjä löytöjä (Humana on paikallinen UFF).

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Mun pieni poni

Tiistai oli nauruterapia-päivä. Elinikäkin piteni muutamalla vuodella, vähintäänkin! Kaiken hauskuuden kruunasi turkkilainen jogurtti, mansikat ja ystävän autosta löytynyt pieni keltainen poni. Kopotikopotikop!

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Jälkikirjoituksena

Hoohoo. Nämä ostokset ovat tehty jo ennen pääsiäistä, mutta enhän mä ole niitä tänne muistanut postata :D

Palataan siis vähän ajassa taaksepäin, nimittäin keskiviikkoon 4.4.2012. Hyppäsimme ystäväni Emman kanssa pieneen, punaiseen autooni ja hurutimme parille kirppikselle Riihimäessä. Aloitimme Juppalassa sijaisevasta Riihimäen Isosta kirpputorista. Sieltä löytyikin hirmusöpö robottipaita. Paidan kunto oli hyvä, mutta painokuva oli halkeillut. Tämä oli huomioitu erittäin hyvin hinnassa, sillä yleiskuntoon nähdä paita oli 1 euron hinnalla jo halpa :)

Jatkoimme matkaa Kimarakirppikselle, joka on oikeastaan lempparini Riihimäen kirppareista. Siellä on tunnelma kohdallaan, pakko kehua. Mutta takaisin löytöihin. Kummitytölle, ikää 2,5 vuotta, löytyi pieni soma essu. Essu on kernikankainen, Finlaysonin valmistama.Vaikutti käyttämättömältä, joten ostin sen tyytyväisenä 2 eurolla. Nyt on kummitytön hyvä autella äitiä keittiössä, kun on ihan oma essu!

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Nettikirppikset

Ylen sivuilta löytyi myös uutinen Facebook-kirppareista, kirpputori hyppäsi nettiin. Itsekin olen liittynyt muutamalle kirpparille. Tietyllä tavalla ne ovat käteviä. Voi olla naisten tavarakirppis, koiratavarakirppis, työkalukirppis, tai goottivaatteiden kirppis. Löytyy joko tietynlaista tavaraa tai ihan mitä vaan. Voi olla rajatulta alueelta tai sitten koko Suomi. Ilmoittaminen on ilmaista, vaatii vain kuvan ottamisen ja ilmoituksen tekemisen vaivan.

Mutta. Tavaraa ei pääse hypistelemään ennen ostoa. Siinä voi olla yllättäviä vikoja, joita ostaja ei ole huomannut, tai halunnut ilmoittaa. Hinnan lisäksi tulee usein myös postikulut, ja edullisemman tuotteen kohdalla ne voikin tuplata tuotteen hinnan. Toki tuokin on sovittavissa myyjän kanssa :) Eikä pidä unohtaa myöskään huijareita. Nettikirpparit antavat hirveän houkutuksen "helpon rahan" tekemiselle. Myydään siis tavaraa, jota ei ole, tai ei ainakaan rahojen saamisen jälkeen postiteta.

Näissä on siis aina puolensa ja puolensa. Mielestäni nettikirppikset toimivat oikein hyvänä kumppanina tavallisille kirpputoreille. Kumpikin täydentää toistaan.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Hinnat pilvissä

Ylen sivuilta löytyi uutinen siitä kuinka kirppishinnat karanneet taivaisiin. Olen huomannut samaa itse. Arabiaa ja muuta myydään entistä enemmän kirppareilla, kun ennen ne vietiin osto- ja myyntiliikkeisiin. Usein rikkinäisellä ja ehjällä on sama hinta laitettu hintalappuun. Tietysti, enemmänhän niistä saa kun itse myy, mutta joten harmittaa kun kirpputoreilla on enemmän ja enemmän näitä "Arabian myyjiä".

Muukin tavara on myös nostanut hintaansa. Ennen kirpputorien tarkoitus oli myydä turha roju pois nurkista roskiin heittämisen sijaan. Nykyään kirpputorille mennään tekemän tiliä. Lehdistäkin löytyy ilmoituksia, joissa tullaan hakemaan/ostamaan tavaraa kirpputoreille. Jotenkin nuo "tappavat" kirpputorin ideaa. Mutta edelleen sieltä niitä aarteita löytyy, pitää vaan jaksaa etsiä :)

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Äidin ajelutus

Veljeni oli meillä viikonlopun, joten sain hyvän tekosyyn hurauttaa uudella hienolla autolla kohti Hämeenlinnan kirpputoreja. Tosin ainoa suunnitelmissa oli käynti Herman'silla, mutta löysimme siitä vierestä uuden pienen kirppiksen, Kirpputori Unelman. Unelma oli valitettavasti jo kerinnyt sulkeutumaan, joten valikoimasta en osaa sanoa mitään.

Herman'silta löysin pienen ja hauskan jutun: suklaaleivosreseptejä, jotka ovat myös postikortteja! Mukana tuli myös postikuoret. Rasiassa kuuluisi olla 12 korttia ja 13 kuoria, mutta korteista oli keritty jo yksi käyttää. Hintaa rasialla oli 2,50.


Kuvailessani päivän löytöä, päätti äidin Bunski-neiti tulla napostelemaan raksujaan samalla ;)

Kurvailimme myös käymään keskustassa Kirppulinnassa sekä yritimmäe vieraille Linna-kirppiksellä. Linnakirppiksen paikalta vaan löytyi mopoliike!

Pieni ja punainen

Siinä on neljä ovea, nousevat etuvalot ja takalasilla oma pyyhkijä. Se on pieni ja punainen. Mun auto <3

Wrooooom!

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Aurinkoinen päivä

Auinko paistoi, linnut lauloi ja jäät sulivat. Sellaista tapahtui tänään kun menin Riihimäen keskustaan kahvittelemaan ja keskustelemaan erään naisen kanssa. Siellä kahvilassa sain idean lähteä Hämeenlinnaan äidin luo ja kirppareillehan sitä eksyttiin reittinä Suurkirpputori, Kantolan kammari ja Hämeentien kirppis.

Suurkirpputorilta löysin ystävälle hiusnipsun, sellaisen linnunnokan (unohdin tietysti kuvata!) 2 eurolla. Uutena ostin. Itselleni löysin ihanan kirjan mausteista! Vain kaks euroa. Kirjasta näkee, että ei ihan uusi ole ja takakannesta löytyi Anttilan hintalappu, joka kertoi kirjan alkuperäisen hinnan olleen 119,00 markkaa. Ei mikään halpa opus!

Kantolan kammari oli tällä kertaa minun kohdalta tyhjä arpa, mutta äiti löysi itselleen omia aarteitaan. Hämeentien kirppiksellä oli minullakin taas uuria ja löytyi hyvät kotihousut. Mustat collagehousut hintaan 3 euroa, M-koko. Merkiä en pistänyt mieleen, pääasia oli että niissä oli taskut ja resoria myös lahkeissa. housuissa ja sisäreisissä pientä nyppyyntymistä, mutta johtuu vain käytöstä

Kotimatkalla kävimme pienen mutkan Turengissa. Sieltä tarttui matkaan punainen Mazda. Mutta siitä lisää huomenna ;)

torstai 22. maaliskuuta 2012

Keittiöaarteita

Tänään tuli koluttua pitkästä aikaa pari Riihimäen kirpparia. Juppalan kirppis, Kimarakirppis, Kierrätyskeskus ja Makasiini olivat vuorossa.

Kuvassa näkyvä valkoinen kulho löytyi Juppalan kirppikseltä. Hintaa sillä oli 4 euroa ja se oli halpa. Kulho on Arabian Kesti-sarjaa, käytetty mutta täysin ehjä. Tilavuudeltaan kulho on jotain 1 -2 litran väliltä.

Makasiini oli uusi kirppis Kierrätyskeskuksen lähellä. Sitä pitää Riihimäen Idäntyö ry. Tila on pieni, mutta valikoima uusi. Myynnissä on myös yhdistyksen omaa tuotantoa, kuten meikkipusseja.  Tällä kertaa ei sieltä eikä Kierrätyskeskukselta löytynyt mitään, mutta...

Keittokirja Yksinkertaiset yhdessä ja ihana Ikean lohikäärme-spaghettikauha löytyivät Kimaralta. Kumpikaan ei ole tällä kertaa minulle, vaan keittokirja menee "lahjana" ystävälle (lainausmerkit, koska piti tarkista ettei hänelle sitä ja näin ollen ei ole yllätys) ja kauha toiselle ystävälle, joka yritti ostaa oman kauhani :D Edullisia löytöjä kumpikin, hintaa kirjalla oli 4 euroa ja kauhalla 0,50 euroa. Kunnoltaan kumpikin on hyvä, mitä nyt myyjä oli tyhmänä teipannut hintalapun kanteen kiinni, ja se vähän söi kannesta väriä.

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Yksi ihana blogi


Eka tunnustus. Sanattomaksi vetää. Ja hieman hävettää. Olen rumasti laiminlyönyt blogin päivityksen. Mutta tästähän ei ole kuin suunta ylöspäin.


Tunnustuksen myötä pitää huomioida seuraavat asiat: kiittää (ja linkittää!) tunnuksen antajaa, kertoa 7 asiaa itsestään ja laittaa tunnustus 15 blogiin. Tämä selvä.

Ihana Sinisilmä, kiitos kaunis tästä :) Ihana huomata että joku jaksaa lukea mun kirppishömpöttelyjä :)

Ja sitten sen seitsemän juttua.
1. Opettelen syömään tulista ja mausteista ruokaa. 15-vuotias pikkuveljeni pystyy syömään tuorettaa / raakaa habaneroa. Ihan siihen ei ole tarkoistus yltää.
2. Mä olen lihansyöjä. Tykkään kanasta, possusta, naudasta, hirvestä, porosta, villisiasta... Haluaisin maistaa karhua, kania/jänistä, fasaania... Lihaaaaaa!!
3. Olen lukutoukka.  
4. Kun pitää valita, onko kissa- vai koiraihminen, niin koiraihminen. Vaikka kissoista tykkäänkin, niin Mufin jälkeen koirat on ollut mun juttu.
5. Saunominen aiheuttaa mulle helposti huonon olon. Silti pyrin käymään kerran viikkoon saunassa.
6. Käytän villasukkia kesät talvet.
7. Olen myös yllättävän herkkä.

Valitettavasti en tässä osaa nimetä 15 blogia, mutta jos muutaman.

Ninnu, Mummo ja Jinnai, olkaa hyvä.