sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Täydellisen turha sunnuntai

Sunnuntai. Mikä ihana tekosyy lorvailla ja vaan olla. Ja käydä kiertämässä kirppiksiä.


Tänään tutustun yhteen uuteen kirppikseen Riksussa, Juppalan kaupunginosasta löytyvään Riihimäen Isoon Kirpputoriin. Tai no, uuteen ja uuteen, olen siellä kerran käynyt. Viimeksi ei tainnut löytyä mitään, mutta korjattiin vahinko tällä kertaa. 2 valkoista hupparia, toisessa ihana Amorin kuva edessä, toisessä pieni Snoopy rinnan kohdalla. Enkelihupparia oli 2 euroa ja Snoopy 1 euron. Löysin sieltä myös 20 sentillä hartianlämmittimen, vähän kuin kaurantyynyn, mutta täytteenä oli jotain muuta.


Päivän astiakimara. Minni Hiiri-lasi löytyi Juppalantorilta 60 sentillä. Lasi suorastaan huusi ottamaan matkaansa tuolla ihanalla vintage Minni-kuvalla, tuli ihan kesä mieleen. Ärtsyt skottimukit ja ihana nallelautanen olivat taas Kimarakirppiksen "satoa". Nallelautanen ei pääse varsinaiseen käyttöönsä, vaan pääsee ihastuttamaan makuuhuoneen seinää. Hellyttävä seinäkoriste maksoi jopa 25 senttiä. Skottimukeilla oli hintaa vähän enemmän, 2 euroa per muki, mutta tuo ilme ja nuo värit! :D



Pitkästä aikaa löytyi kirjoja. Hyvää mieltä ja lämpimiä ajatuksia painetussa muodossa tarjoilevat nämä opukset: Ylimmät ystävät ja Onnea on jokainen hetki. Ensimmäinen löytyi Suurkirpputorilta 2,50 eurolla ja jälkimmäinen 1 eurolla Keskusta Kirppikselta. Föönausharja oli 1,50 euron löytö Kimaralta. Jos vaikka opettelis jotenkin föönailemaan näitä kutreja.


Muriseviin jäniksiin on aina hyvä lopettaa. Ihana-jänöschtoppi löytyi Keskustakirppikseltä 1,50 eurolla. Siinä on ihan rusetttikin! Kyllä taas kelpaa :)

3 kommenttia:

  1. oisko siinä hartiatyynyssä täytteenä kirsikkaa? se on toinen aika yleinen täyte.

    VastaaPoista
  2. Nuo on kyllä somat hupparit HelmiMummonkin mielestä. Sitten kun äidin oma kuratassu vielä käpälällä lätkäisee ni hyvä!

    VastaaPoista
  3. aplari, kirsikkahan se olikin se täyte! Kiitoksia :)

    VastaaPoista