lauantai 24. huhtikuuta 2010

Oma pöytä

Vihdoin ja viimein saan päivitettyä omasta pöydästä juttua! Hieman hävettää kun ei ole aikaisemmin saanut juttua ulos. Pöydänvuokraushan alkoi tiistaina 20.4.2010.

Puolenpäivän aikaa saatiin pöytä kootuksi sekalaisesta tavarasta, joita kolmelta naiselta löytyi. Vaatetta, kirjaa, astiaa, kenkää, laukkua, sisustustavaraa... Aikalailla kaikennäköistä. Valmiiksi hinnoiteltuja, eli ei paikan päällä tarvinnut enää sohlata hintalappujen kanssa. Tunnin verran tavaraa purettiin laitettiin paikalleen, jonka jälkeen palkitsimme itsemme pasteijoilla ja teellä. Hyvältä näyttää pöytä ja rekki, eikö totta?

Torstaina kävin kurkkaamassa tilannetta. Siistin pöytää ja pyysin välitilityksen. Silloin olimme jo tienanneet pöytävuokran takaisin ja hieman voittoakin! Joten hyvältä vaikuttaa. Olemme ilmeisesti onnistuneet hinnoittelemaan tavarat juuri oikein, sillä tarkoitus on päästä eroon turhasta. Taidan jatkaa siis kaappien penkomista, jotta saisin kaiken turhan liikkeelle.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Hesarin uutinen

Tämän päivän Hesarissa oli mielenkiintoinen uutinen. Kirpputorilta oli löytynyt liinavaatteiden joukosta merkkilaukku, jonka löytäjä oli antanut huutokaupattavaksi. Laukku oli myyty reilun 2000 euron hintaan. Linkki uutiseen. Kirppikselta voi tehdä siis todellisia löytöjä. Itse en sentään noin hyviä löytöjä ole koskaan tehnyt. Enpä kyllä ole viime aikoina kirppiksillä oikein käynytkään.

Oma myyntiprojekti edistyy. Kohta on tavarat laputettu ja tiistaina olisi edessä pöydän kasaaminen. Aluksi olisi tarkoitus pitää pöytää viikko, riippuen tavaran menekistä. Jos menee hyvin, niin tavaraa riittää toiseksikin viikoksi.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Järjestelyä...

Nyt innolla odotan oman pöydän esille saantia. 20. pvä vasta alkais vuokraus ja toistaiseksi olisi viikon. Tavaraa on setvitty siellä ja täällä sekä omat kaappini oon yrittänyt mahdollisimman tarkkaan tonkia. Hintalaput on kirjoitettu, muttei vielä laitettu vaatteisiin eikä muihinkaan tavaroihin... Hakaneuloja tarvis ostaa tätä toimenpidettä varten, samoin klemmareita jotta saa hintalaput nätisti kirjoihin. Niitä kun EI SAA teipata kiinni kansipapereihin. Menee turhaan kirjan kannet pilalle.

Yksin en sentään pöytää ota vaan otamme kimppapöydän kaverinin sekä äitini kanssa. Joten myyntitavara tulee olemaan sekalaista. Kuvia tulee sitten kun pöytä on saatu kasattua :)

torstai 8. huhtikuuta 2010

Liikkumavaraa

Tänään ostin koiralle lisää liikkumavaraa lenkille, nimittäin 5 metrin flexin. Kyseinen talutin löytyi Kimara kirppikseltä kokonaisella eurolla. Hinnasta johtuen tarkitin juoksevan narun kunnon jo kirppiksellä eikä siitä löytynyt rispaumia, pelkästään käytöstä johtuvaa "pörröisuuttä". Kolhuinenhan tuo on, mutta toimiva. Täysin hintansa väärti.

Pitihän sitä sitten kokeilla. Kovin rakkikoira tykkäsi tassutella ja nuuskutella, kun ei koko ajan joku nykinyt eteenpäin, vaan sai hieman rauhassa "lukea uusimmat juorut" sekä "kertoa omat kuulumiset". Turhan nopeasti vaan oppi kuinka pitkä matka 5 metriä on ;)

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Kirppispöytä ja näkyvyyttä

Tänään kävin varaamassa itselleni pöydän Kimara kirppikseltä. Sain sellaisen pöydän kuin tarvitsinkin ja silloin kuin halusin. Nyt pitäisi ruveta käymään tavaroita tosissaan läpi ja laputtamaan.

Kun kerran sinne kirppikselle meni, niin pitihän siellä nyt kiertää, josko jotain löytyisi. Ja löytyihän sieltä! Karvakorvalle hieno heijastinliivi 1,50 euroa. Ei paha hinta ollenkaan. Liivin kuntokin oli hyvä, mitä nyt vähän kuraa masun kohdalla, mutta koiran kanssa kuraa on mahdoton välttää. Sitä paitsi kura lähtee pesussa.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Kirpputorien historiaa ja vähän muuta

Wikipediasta lunttasin, että kirpputorit ovat saanet alkunsa Ranskasta ja nimitys “kirpputori” on lähtöisin vanhoissa vaatteissa olleista kirpuista. Suomessa suosio alkoi 90-luvun laman jälkeen.

Kirpputoreja on erilaisia, on ns. itsepalvelukirppiksiä, jotka tunnetaan myös nimeltä hyllykirpputorit. Aikaisemmin listaamani kirppikset kuuluvat tähän kastiin. Sitten on myös pöytäkirpputorit, joka on lähempänä varsinaista torimyyntiä. Näitä järjestetään usein kesäisin, esimerkiksi Riihimäen kierrätyskeskuksen pihassa järjestetään moinen 8.5.2010.

Englanninkielissä maissa itsepalvelukirppiksiä ei juurikaan ole, vaan second hand storet ovat enemmänkin osto- ja myyntiliikkeitä. Kirpputorit ovat siellä perinteisiä pöytäkirpputoreja eli pihamyyntiä (garage sale).

Quack, sanoi ankka

Tänään tuli käytyä kurkkaamassa mitkä kirppikset ovat Hämeenlinnassa näin pääsiäisenä auki. Herman's sekä Kantolan kammari olivat suljettuja, mutta Startori sekä Suurkirppis sentään olivat auki.

Startorin anti oli tällä kertaa tyhjää, mutta Suurkirppikseltä löytyi jotain pientä. Ankkamuki 20 senttiä sekä koiranharja 3 euroa.
Muki tuli ostettua erästä pikkumiestä ajatellen, vaikka onkin posliinia eikä muovia. Koiralle olen taas jo hetken yrittänyt löytää harjaa, jossa on luonnonharjasta, nappaa irtokarvan paremmin. Se mitä etsin, eli hiusklipsiä itselleni, ei löytynyt.

Mukin kunto on hyvä, ei lohkeamia eikä halkeamia edes lasitteessa. Pientä tuhrua vain, joka lähtee kyllä tiskissä. Harja on taasen ostettu uuden tavaran myyjän pöydästä.

Kirpputorit

Nyt on hyvä hetki listata kirppikset ja vastaavat, joilla tulee käytyä. Listaan vaikka kaupungeittain.

Hämeenlinna:
* Startori rautatieaseman tykönä. Kohtuu hyvä valikoima, sopivan kokoinen ja kivasti jaettu eri huoneisiin. Myynnissä myös huonekaluja. Mukava henkilökunta. Kahvio.
* Kantolan kammari Kantolassa. Pienehkö kirppis vanhassa tehdashallissa. Noin kolmannes pöydistä tyhjiä, mutta valikoima silti jees. Myynnissä paljon Arabiaa ja Iittalaa, sekä muita vanhoja astoita sekä esineitä. Ei juurikään huonekaluja. Kahvio.
* Herman's second hand Kaurialassa. Kahteen osioon jaettu (pöydät ja vaaterekit), mukavan kokoinen kirppis, valikoima hyvä, mutta toisinaan hieman tyyriit hinnat. Huonekaluja ei ole montaakaan.
* Hämeenlinnan suurkirpputori Kantolassa. Todella tilava kirpputori vanhassa tehdarakennuksessa. Valikoimaa riittää, vaikka pöytiä olisi tyhjänä reilustikin. Myös tyyriitä hintoja havaittu. Samoissa tiloissa myös huonekalumyyntiä, kirjamyyntiä ja kahvio.

Riihimäki:
Kimara kirppis Mattilassa. Kolmessa huoneessa toimiva kirppis. Hyvä valikoima, myynnissä myös uutta tavaraa sekä huonekaluja. Mukava henkilökunta. Kahvio.
* Juppalantori Peltokylässä. Todellä suuri valikoima, pöytiä ehkä jo liikaakin. Myynnissä myös uutta tavaraa. Samoissa tiloissa toimii myös Retro Café.
Kierrätyskeskus Mattilassa. Kahdessa huoneessa kaikenlaista tavaraa myyvästä keksuksestä löytyy niin huonekalujen jalkoja kuin astoitakin. Mukava henkilökunta.

Loppuun on hyvä laittaa vielä epävirallinen lista Suomen kirpputoreista.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Kill Bill vol 1 & 2

Tässä se nyt on. Ensimmäinen aarre. Kill Bill vol 1 ja 2, ostettu 1.4.2010 ystävän mieheltä hintaan 2 euroa/levy. Heillä oli näitä tuplat, joten sain nyt nämä ostettua omakseni.

Leffojen kunto on loistava! Levyt täysin naarmuttomia, kannet ehjät ja kansitekstit suomeksi. Aivan kuin olisi kaupasta ostanut. 

Alku aina hankalaa

Nyt pitäis aloittaa kirppislöydöistä koostuva blogi. Tarkoitus on kertoa tuotteen nimen ja kuvan lisäksi myös hinta, ostopaikka ja koska ostettu. Tosin otan myös oikeudekseni kertoa aarteista, joita olen ystäviltäni saanut.

Mutta kerron hieman alkuun minusta. Olen parikymppinen nuori nainen Kanta-Hämeestä, jonka hieman kyseenalainen harrastus on kierrellä kirpputoreja. Tosin olen hieman laiska niin käyn vain muutamalla tietyllä kirppiksellä, mutta niistä olen tehnyt löytöjä enemmänkin.
Koska olen innostunut kirppareista, olen sieltä hankkinut suurimman osan vaatteistani, kengistäni sekä laukuistani. Tai no, kirppareilta ja kavereiden kaappien kätköistä. Kirjat taas löytyvät divareista.