lauantai 24. huhtikuuta 2010

Oma pöytä

Vihdoin ja viimein saan päivitettyä omasta pöydästä juttua! Hieman hävettää kun ei ole aikaisemmin saanut juttua ulos. Pöydänvuokraushan alkoi tiistaina 20.4.2010.

Puolenpäivän aikaa saatiin pöytä kootuksi sekalaisesta tavarasta, joita kolmelta naiselta löytyi. Vaatetta, kirjaa, astiaa, kenkää, laukkua, sisustustavaraa... Aikalailla kaikennäköistä. Valmiiksi hinnoiteltuja, eli ei paikan päällä tarvinnut enää sohlata hintalappujen kanssa. Tunnin verran tavaraa purettiin laitettiin paikalleen, jonka jälkeen palkitsimme itsemme pasteijoilla ja teellä. Hyvältä näyttää pöytä ja rekki, eikö totta?

Torstaina kävin kurkkaamassa tilannetta. Siistin pöytää ja pyysin välitilityksen. Silloin olimme jo tienanneet pöytävuokran takaisin ja hieman voittoakin! Joten hyvältä vaikuttaa. Olemme ilmeisesti onnistuneet hinnoittelemaan tavarat juuri oikein, sillä tarkoitus on päästä eroon turhasta. Taidan jatkaa siis kaappien penkomista, jotta saisin kaiken turhan liikkeelle.

1 kommentti:

  1. No hyvinhän se on lähtenyt käyntiin! Nyt taidan minä laittaa koneen ja omat silmät kiinni. t.Yks Mummo vaan mutsis naapurista

    VastaaPoista